FC Nurmijärvi P93 joukkue
Joukkue osallistui 15.- 16.5.2004 16 joukkueen turnaukseen Vantaalla
Vapaalanaukion hiekalla,
osoite luhtitie 11 Kartta
Turnauksen järjestäjä VJS PSV Eindhoven Otteluohjelma
Ensimmäinen vastustaja oli EBK Barca jonka voitimme 3-1.
|
|
Sunnuntaina pelit aloitettiin oman lohkonsa kakkoseksi tullutta LOPA sinistä
vastaan. Loppuvihellyksen aikaan tilanne oli 2-2 eli edessä oli rankkarikilpailu. Kolmesta ensimmäisestä laukojasta kaksi onnistui kummastakin joukkueesta ja siirryttiin kerrasta poikki tilanteeseen. Kuudennessa parissa saatiin ratkaisu aikaan ja Ajax selvisi mitalipeleihin. Välierässä otettiin uudestaan mittaa VJS Ajaxin kanssa ja ottelu oli odotetun tiukka. Maaleja tehtiin vuotellen ja peliajan päättyessä tilanne 3-3 eli taas rankkarikilpailuun. Tällä kertaa voittaja selvisi huikan nopeammin eli Ajax voitti rankkarit 3-2 ja loppuottelu odotti. Finaalissa MPS Juventus aloitti tyrmäävästi ja 15 sekunnin pelin jälkeen tilanne 1-0. Siinä vaiheessa Ajaxin pelaajat taisivat jo tyytyä hopeaan koska viimeinen puristus jäi pois ja MPS vei kullan vastustamattomasti tuloksella 3-0. |
|
Sivuja ylläpitää Jari Aalto