FC Nurmijärven
P93 joukkueen Futsal turnaus 10.2.2002
Paikka: Maaniitun koulu, Nurmijärvi
Ajo-ohjeet Säännöt Ohjelma (Ohjelma XLS tiedostona) Tulokset
Osallistuimme oman seuramme turnaukseen kahdella joukkueella: Tiikerit ja Pantterit.
Pantterit sijoittui alkulohkossaan kolmanneksi voittaen yhden ottelun mutta
molemmat turnauksen loppuottelijat (Honka ja KYIF) olivat tällä kertaa maalin
verran parempia.
Voitettuaan ensimmäisen sijoitusottelun selkeästi Panttereilla oli edessä
sijat 5-6.
Jo tutuksi tullut maalin tappio viimeisessä pelissä vei lopulta
Pantterit kuudensiksi.
Tiikereiden kaksi voittoa ja tasapeli alkulohkossa takasi lohkovoiton ja
loppupelit sijoista 1-4.
Sijoitusottelussa kohtaloksi koitui niukka tappio
rangaistuslaukauskilpailun jälkeen ja edessä oli pronssiottelu.
Edellisen kovan taistelun jäljiltä joukkue ei enää saanut pronssiottelussa
turnauksen alkuosan kovaa vauhtia käyntiin vaan SUMUn 2-1 voitto jätti
Tiikerit neljänsiksi.
FCN P93 Tiikerit ja neljännen sijan mukanaan tuomat pronssimitalit
Tiikerit | Pantterit |
Ilkka Aalto | Jesse Vänni |
Ville Orkola | Eero Hiltunen |
Juha Pekka Huppunen | Lars Vilen |
Miro Koivuniemi | Ilari Tolonen |
Henri Aarnio | Santeri Vartia |
Atte Kaipio | Lauri Bergström |
Timi Kolehmainen | Ville Taponen |
Jarkko Lehtiranta | Jere Malmström |
Teemu Hyypiö | |
Valmentaja | Valmentaja |
Mika Vänni | Kimmo Malmström |
Sivuja ylläpitää Jari Aalto